Sade ei haitannut maailman nopeinta miestä

Teksti: SS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.08.2013

Suomen tavoite Moskovan MM-kisoista on yksi mitali ja kaksi pistesijaa. Tavoite on kova Suomen yleisurheilun nykytasoon nähden.

Pikajuoksija Usain Bolt näytti jälleen nopeutensa Yleisurheilun MM-kisoissa Moskovassa. Suomalaiset taas jännittävät keihäs- miesten menestystä. Jamaikalainen Usain Bolt voitti viikonloppuna miesten 100 metrin pikajuoksun. Edes sade ei haitannut maailman nopeinta miestä, kun hän kiisi voittoon Justin Gatlinin edestä. Gatlin oli pitkään kilpailukiellossa doping-aineiden käytön vuoksi. Nyt hän on palannut kilparadoille.

Moskovan MM-kisoissa seurataan entistä tarkemmin kiellettyjen aineiden käyttöä. Tällä hetkellä dopingin vuoksi on kilpailukiellossa 37 venäläistä, 31 turkkilaista sekä monta kenialaista ja ukrainalaista urheilijaa. Dopingin käyttö on suuri ongelma yleisurheilussa. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF on nyt kiristänyt doping- sääntöjään. Jokainen urheilija saa biopassin, johon kerätään tietoa dopingtesteistä kaiken aikaa. Biopassin avulla on mahdollista myös jälkikäteen tarkistaa, onko urheilija käyttänyt kiellettyjä aineita.

Suomen suurimmat mitalitoivot ovat keihäsmiehet Tero Pitkämäki, Antti Ruuskanen ja Teemu Wirkkala. Miesten keihään karsinnat ovat torstaina ja finaali lauantaina.

Muuten Suomen menestys yleisurheilussa on hyvin epävarmaa. Kävelijät Jarkko Kinnunen ja Anne Halkivaha voivat vielä yllättää iloisesti.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)