Robert Helenius palasi Suomeen

Teksti: lähteet STT, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 22.10.2013

Robert Helenius muutti Saksasta takaisin Suomeen. Nyrkkeilijä riitautui saksalaisen tallinsa kanssa.

29-vuotias Robert Helenius pyrkii edelleen ammattinyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestariksi. Hänen tiensä on jatkossa entistä mutkaisempi, sillä Heleniuksen taustajoukot vaihtuvat kokonaan. Robert Heleniuksen valmentajana toimii jatkossa hänen isänsä Karl Helenius.

Raskaansarjan entinen maailmanmestari ja Euroopan Unionin mestari Helenius ei ole enää aikoihin ollut tyytyväinen saksalaistalli Sauerlandin tyyliin, jolla hänen asioitaan on hoidettu. Suomalaisnyrkkeilijän mielestä hänen ja tallin välinen sopimus on kohtuuton. Helenius on harjoitellut ja asunut perheensä kanssa viime vuodet Berliinissä. Nyt Heleniukset palaavat takaisin Suomeen Porvooseen.

Heleniuksen tulevaisuus on tällä hetkellä täysin auki. Hänellä ei ole sovittuja otteluita. Helenius aikoo kuitenkin jatkaa uraansa nyrkkeilijänä. Jatkoa saattaa mutkistaa se, jos Sauerland päättää viedä Heleniuksen sopimusasian oikeuteen. Oikeuskäsittely voi pahimmassa tapauksessa kestää vuosikausia.

Robert Heleniuksen mukaan suomalainen ryhmä rahoittajia on tarjonnut hänelle Sauerlandia parempaa sopimusta.

– Olen pohtinut tätä asiaa pitkään. Päädyin valitsemaan Suomen, koska se on mielestäni paras vaihtoehto. Kunhan kaikki asiat saadaan järjestykseen, voin jälleen keskittyä olennaiseen eli nyrkkeilyyn, Helenius toteaa Yle Urheilun haastattelussa.

Suomi on kuitenkin pieni nyrkkeilymaa, eikä rahoituksen hankkiminen ole ammatti- nyrkkeilijälle helppoa.

– Uskon, että taustajoukkoni osaavat hommansa. Olen edelleen hyvässä kunnossa, mutta nyt on aika harjoitella ja odotella.

Helenius vakuuttaa, että hän palaa tavallisiin päivätöihin vuodeksi, jos uran jatko on siitä kiinni.

2 kommenttia artikkeliin ”Robert Helenius palasi Suomeen”

  1. Kiitos artikkelista.

    Hänen tiensä on jatkossa entistä mutkaisempi, = se voi olla entistä vaikeampaa,
    Heleniuksen valmentajana toimii = valmentajana on …
    Jatkoa saattaa mutkistaa se, = se on vaikeaa jos,
    Helenius ei ole enää aikoihin ollut tyytyväinen saksalaistalli Sauerlandin tyyliin, jolla hänen asioitaan on hoidettu = Helenius ei ole ollut tyytyväinen Sauerlandin saksalaistalliin. …
    Hänellä ei ole sovittuja otteluita. = Hän ei tiedä milloin hän ottelee seuraavaksi

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)