Rinnekangas menestyi lumilautailussa

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 17.03.2021

Suomen Rene Rinnekangas tuli kolmanneksi lumilautailun MM-kisojen slopestyle-kilpailussa. Rinnekankaalla oli mahdollisuus mitaliin myös big airissa, mutta hän kaatui.

Pronssimitali oli Rinnekankaan ensimmäinen mitali MM-kisoissa.

– Se on iso asia, sanoi Rinnekangas kilpailun jälkeen.

Slopetyle on laji, jossa radalla on useita pieniä hyppyreitä, kaiteita ja kouruja. Lumilautailijat tekevät radalla erilaisia vaikeita temppuja.

Rinnekangas voitti big airin alkukilpailussa oman ryhmänsä. Loppukilpailu pidettiin tiistaina illalla Suomen aikaa. Rinnekankaan ensimmäinen hyppy onnistui hyvin. Hän kuitenkin kaatui kaksi muuta hyppyään. Rinnekangas jäi big airissa yhdeksänneksi.

Big airissa lumilautailija hyppää hyppyristä ja tekee ilmalennon aikana erilaisia temppuja.

Lumilautailun maailmanmestaruuskisat pidettiin Aspenissa Yhdysvalloissa.

Lähde: STT

Yksi kommentti artikkeliin ”Rinnekangas menestyi lumilautailussa”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)