Raveissa on jännittävää

Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Leena Kahisaari
Uutinen julkaistu: 20.01.2016

Hevoset juoksevat Turun Metsämäen raviradalla. Ilmassa on jännitystä.

Raviradalla tuntuu olevan paljon kokeneita hevosharrastajia.  Jussi Tomperille hevoset ovat melkein elämäntapa.  Jussi osallistuu raviradalla vapaaehtoistöihin.  Hänellä on myös oma talli, jossa on kolme hevosta.

Jussi on toiminut myös hevosten ohjastajana ja valmentajana. Pääsen Jussin kanssa käymään myös raviradan talleilla.  Kaunis hevonen Cabernet odottaa tallissa kilpailuvuoroaan.

Cabernet on lämminverinen eli se on ulkomaalaista rotua.  Lämminveriset hevoset ovat kotimaisia suomenhevosia sirompia ja nopeampia.

Jännittävätkö ravihevoset ennen kilpailua?

–Vaikea sanoa. Ainakin ne käyttäytyvät aivan eri tavalla kuin muuten. Ja hevoset kyllä nauttivat aina juoksemisesta, Jussi kertoo.

Cabernet vaikuttaa hyvin rauhalliselta. Se taitaa tietää,  että on hyvässä kunnossa.  Uskaltaisinkohan lyödä vetoa eli totota eurolla Cabernetin puolesta? Cabernet juoksee lähdössään oikein hyvin, mutta se jää lopulta niukasti toiseksi. Päätän, että tulen katsomaan sen kilpailuja toisenkin kerran.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)