Petra Ollia juhlitaan

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.10.2018

Painija Petra Olli voitti keskiviikkona painin MM-kultaa. Petra Olli on ensimmäinen suomalainen nainen, joka on voittanut maailmanmestaruuden.

Petra Ollin kultamitali tuli  alle 65 kilon sarjassa. Suomalainen voitti finaalissa Kanadan Danielle Lappagen 6–5. Painin MM-kisat järjestettiin Unkarissa.

Petra Olli on 24-vuotias. Hän on kotoisin Lappajärveltä Etelä-Pohjanmaalta. Petra Olli on voittanut aiemmin MM-hopeaa. Olli sai hopeaa vuonna 2015. Petra Olli on saanut EM-kisoista kaksi kultaa ja yhden pronssin.

Marko Yli-Hannuksela on edellinen suomalainen, joka on voittanut painin MM-kultaa. Hän voitti maailmanmestaruuden vuonna 1997.

Petra Olli palaa tänään iltapäivällä Suomeen. Lappajärven kunta aikoo järjestää maailmanmestarille suuret juhlat. Petra Olli saa kunnalta palkinnon. Palkinto on vielä salaisuus.

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)