Oskar Kirmes tähtää olympialaisiin

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 19.12.2018

Telinevoimistelija Oskar Kirmeksellä on suuri tavoite. Hän haluaa olla mukana Tokion olympialaisissa. Tokion olympialaiset järjestetään vuonna 2020.

Oskar Kirmes haluaa kilpailla olympialaisissa ja menestyä kisoissa. Kirmes osallistui jo vuonna 2016 Rion olympialaisiin. Hän oli olympialaisissa ensimmäinen suomalainen miesvoimistelija 44 vuoden tauon jälkeen.

Oskar Kirmes oli Rion kisoissa vielä hyvin nuori. Hän sijoittui permantokisassa sijalle 14. Tokiossa hänen mahdollisuutensa menestyä ovat kuitenkin paljon paremmat. Hän on Tokiossa juuri sopivan ikäinen voimistelija.

Monikulttuurinen tausta

Kirmes edustaa Espoon Telinetaitureita. Hänen isänsä Mati Kirmes valmentaa poikaansa. Oskar Kirmes on syntynyt Reykjavikissa Islannissa. Hän aloitti voimistelun kuusi- vuotiaana voimistelukerhossa, jota hänen Lina-äitinsä veti. Perhe asui tuolloin Ruotsissa. Perhe muutti Ruotsista Suomeen vuonna 2008.

Oskar kuului aiemmin Ruotsin telinevoimistelun maa- joukkueeseen. Vuodesta 2013 hän on kuitenkin edustanut Suomea.

Oskar Kirmeksen isä on virolainen ja äiti ruotsalainen. Mati-isä ehti edustaa olympialaisissa Neuvostoliittoa. Myös Oskarin nuorempi veli Robert on voimistelija.

Lähteet Länsiväylä, HS, Wikipedia

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)