Kerttu Niskanen kuuluu Suomen vahvojen naishiihtäjien joukkoon. Hänellä on todellisia menestysmahdollisuuksia.

Olympialadut odottavat

Kerttu Niskanen on maastohiihdon ykkösnimi. 25-vuotias Niskanen lähtee olympialaisiin mitalijahtiin.

Kerttu Niskanen voitti tämän vuoden alussa uransa ensimmäisen Tour de Skin osakilpailun. Voitto tuli 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähdössä Lenzerheidenissä Sveistissä.

– Oli aivan loistava tunne tulla maalisuoralle ensimmäisenä, Niskanen riemuitsi kisan jälkeen.

Niskasen mielimatka on nimenomaan 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailu. Sille hän aikoo osallistua myös olympialaisissa.

Niskasen mukaan menestys kansainvälisissä kisoissa vaatii kovaa päätä.

– Ajatukset pitää saada koottua uudelleen aina jokaiseen kilpailuun. Jos haluaa menestyä talven kaikissa kisoissa, se vaatii todella hyvää keskittymiskykyä ja kovaa itseluottamusta. Mutta olen valmis taistelemaan.

– Matkustaminen kisapaikka- kunnalta toiselle on rankkaa, koska välimatkat ovat pitkiä, Niskanen sanoo Ylen haastattelussa.

Entinen hiihtokuningatar Virpi Sarasvuo (aiemmin Kuitunen) luottaa Niskasen kykyihin. Sarasvuo kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että Kerttu Niskanen on nyt oikeassa iässä ja valmis suurhiihtäjäksi.

– Tunsin vuonna 2010 haikeutta, kun halasin Kerttu Niskasta. Hän harmitteli, että yhteiset kisamme ovat ohi. Häntä jäin kaipaamaan. Kerttu on lahja maastohiihdolle. Hän on ainutlaatuinen.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste