Nuori lumilautailija hurmaa kotimaassa ja ulkomailla

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 29.01.2020

Rene Rinnekangas on 20-vuotias lumilautailun suuri lupaus. Nuori lautailija on lupsakka savolainen, joka hurmaa välittömällä käytöksellään.

Rene Rinnekangas on kotoisin Savon sydämestä Iisalmesta.

– Aloitin lumilautailun neljä- vuotiaana. Isoveljeni Riko oli esikuvani. Hän on edelleen suurin ihanteeni. Yritän tehdä laudalla kaiken sen, minkä Riko teki, Rene Rinnekangas kertoo Lumilautaliiton sivuilla.

Rinnekankaan mukaan hän haluaa kehittyä lautailijana. Hän haluaa myös laskea monipuolisia kilpailuja.

Valoisa luonne ihastuttaa maailmalla

Rene Rinnekangas on herättänyt huomiota ympäri maailman valoisalla olemuksellaan ja hurmaavalla hymyllään. Nuori mies keskustelee ihmisten kanssa mielellään ja avoimesti. Nuori lautailija viihtyy ihmisten seurassa.

– Minulle opetettiin kotona, että hyviin käytöstapoihin kuuluu esitellä itsensä. Olemme kaikki samanlaisia ihmisiä, Rinnekangas sanoo Ilta-Sanomissa.

Kolminkertainen lumilautailun maailmanmestari Roope Tonteri kehuu maajoukkueen kuopusta estottomasti.

– Hän on iloinen ja elämän- janoinen mies, joka ottaa aina toiset huomioon.

Rinnekangas sanoo, että hän on iloinen, koska saa tehdä asioita, joita hän rakastaa.

– Rakastan lumilautailua. Saan nähdä hienoja paikkoja ja laskea huipputyyppien kanssa.

– Tykkään myös rullalautailusta ja golfista. Kesämökillä sauna on aina lämpimänä. Vietän siellä paljon aikaa vanhempieni ja ystävieni kanssa.

Lähteet IS, Yle

Rene Rinnekankangas kuvattiin Etelä-Korean Pyeongchangissa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)