Nuoret innostuivat cheerleadingistä

Teksti: Jana Sassakova
Kuva: Jarmo Haikonen
Uutinen julkaistu: 14.01.2015

Cheerleadereitä voi nähdä jalkapallo- tai jääkiekko-otteluiden katsomossa kannustamassa joukkueita. Cheerleading on myös suosittu urheilulaji.

Suomi kuuluu lajin huippumaihin. Cheerleading on melko uusi urheilulaji Suomessa. Siinä kilpaillaan joukkueina.

Cheerleading koostuu erilaisista heitoista, hypyistä ja nostoista. Niitä esitetään musiikin kanssa. Cheerleading näyttää erittäin vaikealta, mutta se on hyvin viihdyttävää.

Laji muistuttaa taitovoimistelua ja tanssia. Siinä vaaditaan voimaa, notkeutta sekä hyvää tasapainoa. Tärkeää on myös se, että ryhmät tekevät osuutensa samanaikaisesti.

Suomessa cheerleadingin suosio kasvaa nopeasti.

– Harrastajien määrä kasvaa ympäri Suomen. Pikkuhiljaa myös monet miehet uskaltavat liittyä joukkoon, cheerleading-valmentaja Heidi Cantell sanoo.

Laji sopii kenelle tahansa, ja sen voi aloittaa myös vanhempana. Mutta jos haluaa päästä huipulle, kannattaa aloittaa jo lapsena ja harjoitella lähes joka päivä.

Vaikka cheerleading näyttää vaaralliselta, loukkaantumista ei tarvitse pelätä.

– Harjoittelemme turvallisessa ympäristössä, Cantell vahvistaa. Ohjelmat ovat sopivan helppoja harrastajille.

HAC Elite on nykyään Suomen paras naisten joukkue. Heidi Cantell valmentaa sitä. Vuoden 2014 lopussa joukkue voitti SM-kisoissa kultaa. Se edustaa Suomea tänä vuonna MM-kisoissa Orlandossa, Yhdysvalloissa.

– Valmennan, koska näen joka päivä ilon urheilijoiden silmissä. On hienoa nähdä, että kaikki ovat niin innostuneita. Se antaa energiaa omaan elämään, Cantell selittää.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)