Monien maiden johtajat eivät osallistu olympialaisiin

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet MTV3, STT, Yle, HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.02.2022

Monet valtionjohtajat eivät osallistu Pekingin talviolympialaisiin. He boikotoivat olympialaisia, jotka järjestetään Kiinassa.

Boikotti tarkoittaa sitä, että valtioiden johtajat ja poliitikot osoittavat mielipiteensä sillä, että eivät matkusta Kiinaan. Boikotti on painostusta, joka kohdistuu esimerkiksi johonkin valtioon.

Tiukat koronarajoitukset

Pekingin talviolympialaisten puitteet ovat hienot. Kisojen urheilupaikat ja areenat ovat erittäin uudenaikaisia. Kaikki toimii. Jännittäviä lajeja ja kovia kilpailuja on mukava katsoa televisiosta.

Paikan päällä talviolympialaisissa ei ole lainkaan yleisöä. Se johtuu siitä, että Kiina noudattaa edelleen tiukkoja koronarajoituksia. Kiina ei halua, että korona leviää ja pilaa kisat.

Pekingin olympialaisiin osallistuu 3 000 urheilijaa. Mukana on 91 eri maata.

Urheilijat, valmentajat, huoltajat ja muut ihmiset ovat kisojen ajan tiukassa koronakuplassa. Se tarkoittaa sitä, että he eivät voi liikkua vapaasti. Ihmisille tehdään säännöllisesti koronatestejä.

Ihmisoikeudet puhuttavat

Pekingin olympialaisten yhteydessä puhutaan paljon ihmisoikeuksista. Kiina loukkaa monien ihmisten ja kansojen ihmisoikeuksia. Erityisen huonosti Kiina kohtelee uiguurivähemmistöä ja tiibetiläisiä, jotka asuvat Kiinassa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Kiinassa annetaan joka vuosi tuhansia kuolemantuomioita ihmisille, jotka eivät saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Kiina teloittaa joka vuosi enemmän ihmisiä kuin kaikki muut maat yhteensä. Kidutus on Kiinassa yleinen kuulustelukeino.

Länsimaat ja ihmisoikeusjärjestöt tuomitsevat Kiinan ihmisoikeusloukkaukset. Monien länsimaiden johto ei osallistu Pekingin kisoihin. Näihin maihin kuuluvat Australia, Britannia, Kanada, Yhdysvallat ja Tanska. Suomen kulttuuriministeri Antti Kurvinen aikoi matkustaa kisoihin. Hän kuitenkin perui matkansa juuri ennen kisojen avajaisia.

Kiina kiistää länsimaiden syytökset siitä, että se loukkaa vähemmistöjen ihmisoikeuksia.

Putin osallistui avajaisiin

Venäjän presidentti Vladimir Putin osallistui Pekingin talviolympialaisten avajaisiin. Putin sanoo, että hän ja Kiinan presidentti Xi Jinping vastustavat mielenosoituksellisia toimia. Putinin mukaan ei ole oikein, että urheilu ja politiikka sekoitetaan. Putin sanoo, että hän ja Xi Jinping kunnioittavat olympialaisten perinteisiä arvoja. Niihin kuuluvat tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping allekirjoittivat Pekingissä myös yhteisen lausuman. Maat vastustavat yhdessä sotilasliitto Naton laajenemista. Venäjä ja Kiina moittivat Yhdysvaltojen roolia maailmassa.

Olympialaiset, boikotti, Sveitsi
Mielenosoittajia Kansainvälisen olympiakomitean eli KOK:n päämajan edessä Sveitsin Lausannessa 3. helmikuuta. Samana päivänä vietettiin Pekingin talviolympialaisten avajaisia.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)