Mikko Ilonen pääsee koviin kisoihin

Teksti: lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 18.06.2013

Suomen ykkösgolfari Mikko Ilonen voitti kesäkuun alussa Euroopan kiertueen kilpailun Ruotsissa.

Ilonen sai palkinnoksi 250 000 euroa. Valtavan rahasumman lisäksi voitto avasi Iloselle tien entistä kovempiin kansainvälisiin kilpailuihin.

Ilonen osallistuu heinäkuussa jo neljännen kerran urallaan arvostettuun British Openiin. Elokuussa hän matkaa Yhdysvaltojen PGA:n mestaruusturnaukseen ensimmäistä kertaa. Ilonen nousi Ruotsin voittonsa ansiosta miesten ammattilaislistalla kolme sijaa. Hän on nyt maailman- listalla sijalla 66. Ilosen sijoitus voi parantua jo kesäkuun lopussa, jolloin hän osallistuu Irlannin avoimiin. Listan kärjessä on Tiger Woods.

Golfilla tienaa hyvin 33-vuotias Ilonen on voittanut urallaan tähän mennessä kolme Euroopan-kiertueen kilpailua. Voitot ovat vuosilta 2007 ja 2013. Lahdesta kotoisin oleva Ilonen siirtyi golfin ammattilaiseksi vuonna 2001. Hän on ansainnut tämän kauden kisoista jo yli 700 000 euroa. Ilonen on tienannut koko uransa aikana runsaat neljä miljoonaa euroa. Ilonen on naimisissa Kati Ilosen kanssa. Heillä on parivuotias poika Eino.

Ilosen ura oli ennen Tukholman voittoa pienessä laskusuunnassa. Hänen unelmansa on ollut päästä mukaan isoihin kisoihin.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)