Maailman suurin urheilutapahtuma alkaa

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet pallomeri.net, HS
Kuva: Mette Tikkanen
Uutinen julkaistu: 10.06.2026

Jalkapallon MM-kisat alkavat 11. kesäkuuta. MM-kisoissa pelataan 104 ottelua. Kisat ovat maailman suurin urheilutapahtuma.

Jalkapallon MM-kisat järjestetään Pohjois-Amerikan maissa: Yhdysvalloissa eli USA:ssa, Kanadassa ja Meksikossa. Kisat järjestetään nyt ensimmäistä kertaa kolmessa eri maassa. Kisojen ottelut pelataan 16 eri kaupungissa.

Loppuottelu pelataan USA:ssa New Jerseyn MetLife-stadionilla.

Tämän kesän MM-kisat ovat kaikkien aikojen suurimmat. Kansainvälinen jalkapalloliitto eli Fifa päätti, että kisoihin otetaan mukaan 48 maata.

Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino sanoo, että MM-kisat yhdistävät ihmisiä ja kulttuureja. Infantinoa on kuitenkin syytetty esimerkiksi korruptiosta, rahanpesusta ja väärinkäytöksistä. Lisäksi puheenjohtaja myönsi viime joulukuussa rauhanpalkinnon USA:n presidentille Donald Trumpille. Monet Fifan työntekijät häpesivät palkintoa.

Presidentti Donald Trump on myös kieltänyt Iranin ja Haitin kansalaisten pääsyn Yhdysvaltoihin. Vielä ei siis tiedetä, miten näiden maiden joukkueet osallistuvat kisoihin.

Argentiina voitti jalkapallon MM-kultaa vuonna 2022. Argentiina on jälleen yksi kisojen suosikki. Muita suosikkeja ovat Brasilia, Saksa, Hollanti, Espanja, Ranska, Portugali ja Englanti. Suurin yllätys oli se, että Italia ei päässyt kisoihin.

MM-kisoissa pelataan peräti 104 ottelua. Ottelut ovat Suomen aikaa illalla tai yöllä, koska kisat pelataan Pohjois-Amerikassa.

Jalkapallon MM-kisat 11.6.–19.7.

Yle ja MTV näyttävät ottelut suorina lähetyksinä kanavillaan. Kisojen avausottelu MTV:llä 11. kesäkuuta. Kisojen loppuottelu Ylellä 19. heinäkuuta.

Vuoden 2026 MM-kisojen virallinen pelipallo. Kuva: Lehtikuva

Jalkapallon MM-kisojen lohkot

A-lohko: Meksiko, Etelä-Korea, Etelä-Afrikka, Tshekki
B-lohko: Kanada, Sveitsi, Qatar, Bosnia ja Hertsegovina
C-lohko: Brasilia, Marokko, Skotlanti, Haiti
D-lohko: USA, Australia, Paraguay, Turkki
E-lohko: Saksa, Ecuador, Norsunluurannikko, Curaçao
F-lohko: Hollanti, Japani, Tunisia, Ruotsi
G-lohko: Belgia, Iran, Egypti, Uusi-Seelanti
H-lohko: Espanja, Uruguay, Saudi-Arabia, Kap Verde
I-lohko: Ranska, Senegal, Norja, Irak
J-lohko: Argentiina, Itävalta, Algeria, Jordania
K-lohko: Portugali, Kolumbia, Uzbekistan, Kongon demokraattinen tasavalta
L-lohko: Englanti, Kroatia, Panama, Ghana

Maailmanmestarit ja isäntämaat

2022 Argentiina voitti jalkapallon maailmanmestaruuden.
MM-kisat olivat Qatarissa.
2018 Ranska voitti mestaruuden. Kisat olivat Venäjällä.
2014 Saksa voitti. Kisat olivat Brasiliassa.
2010 Espanja voitti. Kisat olivat Etelä-Afrikassa.
2006 Italia voitti. Kisat olivat Saksassa.
2002 Brasilia voitti. Kisat Etelä-Koreassa ja Japanissa.
1998 Ranska voitti. Kisat järjestettiin Ranskassa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)