Lautailijoiden kiireinen talvi

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet Veikkaus, HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 24.02.2022

Suomalaisillä lumilautailijoilla Enni Rukajärvellä ja Matti Suur-Hamarilla on kiireinen talvi. Rukajärvi edusti Suomea Pekingin olympialaisissa. Suur-Hamari on mukana paralympialaissa.

Enni Rukajärvi muutti kolme vuotta sitten Tampereelle. Hänen puolisonsa Rami Hanafi asuu siellä. Hanafi on valokuvaaja. Rukajärvi on kotoisin Kuusamosta.

Enni Rukajärvi viihtyy Tampereella hyvin. Hän myöntää kuitenkin, että Kuusamo ja Ruka tuntuvat edelleen oikealta kodilta. Rukajärven vanhemmat asuvat Kuusamossa. Hänellä on myös asunto Rukalla.

– Olen asunut myös Helsingissä. Tampere on viihtyisämpi. Tampereella on tilaa, luontoa ja järviä, Rukajärvi sanoo Helsingin Sanomissa.

Enni Rukajärvi on menestyneimpiä suomalaisia lumilautailijoita. Nyt hän on erityisen kiireinen. Rukajärvi osallistuu lumilautailun maailmancupin kilpailuihin. Tammikuussa hän kilpaili X Games -tapahtumassa ja helmikuussa hän kilpailee talviolympialaisissa Kiinan Pekingissä.

Lumilautailu on tärkeimpiä asioita

Matti Suur-Hamari on Suomen menestynein paralumilautailija. 35-vuotias Suur-Hamari sanoo, että lumilautailu on elämän tärkeimpiä asioita hänelle.

Suur-Hamarin ura uhkasi loppua vakavan onnettomuuden takia.

Matti Suur-Hamari oli jo lapsena erittäin vilkas ja kova harrastamaan. Hän tutustui lumilautailuun 13-vuotiaana, vuonna 1999.

Vuonna 2009 Suur-Hamari joutui vakavaan onnettomuuteen moottoripyörällä. Hänen vasen jalkansa amputoitiin. Urheilu-ura uhkasi loppua. Suur-Hamari kuitenkin kuntoutui ja palasi lajin pariin.

Enni Rukajärvi sijoittui Pekingin talviolympialaisten slopestyle-kilpailussa sijalle 7. Rukajärvi ei päässyt big air -kilpailussa alkukarsinnasta jatkoon.

Pekingin talviparalympialaiset alkavat 4. maaliskuuta. Kisat jatkuvat 13.3. saakka.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)