Laskettelusta tuli korona-ajan suosikkiharrastus

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.01.2021

Laskettelu on nyt suosittu harrastus. Talvinen sää innostaa ihmisiä hiihtämään ja laskettelemaan.

Hiihtokouluissa on tänä talvena tungosta. Hiihtokouluissa on neljä kertaa enemmän osallistujia kuin vuosi sitten talvella. Osa lasten hiihtokouluista on jo täynnä. Rukan hiihtokoulussa oli vuodenvaihteessa tavallista enemmän lapsia.

Monissa hiihtokeskuksissa oli ruuhkaa myös tammikuussa. Suosituimmat keskukset ovat täynnä talvilomien aikaan helmi-maaliskuussa. Se johtuu siitä, että useimpien matkasuunnitelmat ovat muuttuneet koronan takia. Monet suuntaavat nyt lomalla kotimaan hiihtokeskuksiin.

Pitkä tauko voi olla riski

Rukan rinneturvallisuusvastaava Teemu Torvinen kertoo, että rinteisiin on palannut tänä talvena myös paljon ihmisiä, jotka eivät ole laskeneet moneen vuoteen tai jopa vuosikymmeniin. Torvinen muistuttaa, että uudelleen laskettelun aloittaneet voivat olla myös riski itselle ja muille. Taidot ovat saattaneet ruostua.

Hiihtokeskuksissa odotettiin ennätyksellistä talvea jo viime vuonna. Korona katkaisi kuitenkin silloin sesongin. Talvi ja kevät näyttävät nyt hyvältä. Ulkomaiset matkailijat ja venäläiset puuttuvat kuitenkin.

Lähde Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)