Lahti valmistautuu juhlakisaan

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.02.2016

Lahti järjestää ensi vuonna hiihdon MM-kisat. Niitä harjoitellaan jo ensi viikonloppuna. Lahdessa järjestetään ensi viikonloppuna perinteiset Salpausselän kisat.

Kisajärjestäjät kutsuvat Salpausselän kisoja ensi vuoden MM-kisojen esikisoiksi. Hiihtäjät kokeilevat ensi viikonloppuna, miten MM-kisojen maasto sopii heille.

MM-kisoissa juhlitaan myös Suomen itsenäisyyttä. Itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Tulossa on iso tapahtuma. Kilpailujen lisäksi tarjolla on monenlaista ruokaa ja musiikkia. Hiihdon maailmanmestaruuskisat on järjestetty Lahden Salpausselällä aiemmin jo kuusi kertaa.

Suomalaiset eivät ole viime vuosina pärjänneet hiihtokisoissa. Pieniä piristymisen merkkejä on nyt näkyvissä.

Anne Kyllönen on hiihtänyt viime aikoina hyvin. Ilkka Herola on päässyt lähelle palkintosijoja yhdistetyssä.

Norjalaiset ovat hiihdossa edelleen täysin ylivoimaisia. Naisten kisat päättyvät useimmiten Therese Johaugin voittoon.

Miehissä Petter Northug tai Martin Johnsrud Sundby voittavat melkein aina. Tai joku muu norjalainen vie voiton. On melko  tavallista, että norjalaiset vievät kolme, neljä tai viisi ensimmäistä sijaa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)