Jalkapallon MM-kisat käynnissä Brasiliassa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.06.2014

Brasilia on valtavan kokoinen maa. Kun Brasiliassa matkustaa etelästä pohjoiseen, vastaa se Euroopassa matkaa Lapista Pohjois-Afrikkaan. Kisat pelataan peräti 12:n eri kaupungin stadioneilla.

Jalkapallon MM-kisat ovat käynnissä. Kisat pelataan jalkapallohullussa Brasiliassa. Jalkapallon MM-kisat on maailman suurin urheilutapahtuma. Vain kesä- olympialaiset kerää saman verran katsojia. Kiinnostus kisoihin on yhtä suurta ympäri maailman.

Turnauksen loppuottelu pelataan Rio de Janeiron Maracanã-stadionilla sunnuntaina 13. heinäkuuta.

Brasilialaisille jalkapallon MM-kisat ovat suuri juhla. Ne näkyvät kaupunkien kaduilla ja jopa syvällä sisämaassa, lähellä Amazonin sademetsiä.

Jalkapallo on intohimoisten brasilialaisten tärkein urheilulaji. On sanottu, että Brasilia hengittää ja elää jalkapallosta. Jalkapallo näkyy kaikkialla ja koko maassa.

Kisat ja niiden järjestely ovat herättäneet myös arvostelua. Ihmisiä on häädetty kodeistaan stadionien ja kulkuväylien tieltä. Samoin kisajärjestelyjen sujuvuutta on arvosteltu. Kisat saatiin kuitenkin käyntiin. On aika keskittyä jalkapalloon.

Brasilia toivoo luonnollisesti, että sen oma joukkue voittaa MM-kultaa. Brasilia kuuluukin turnauksen suosikkeihin yhdessä hallitsevan maailmanmestarin, Espanjan, kanssa. Muita mestarisuosikkeja ovat Hollanti, Saksa, Portugali ja Argentiina.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)