Jalkapallon EM-kilpailut käynnissä

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.06.2016

Jalkapallon EM-kilpailut alkavat kesäkuussa. Kisat järjestetään Ranskassa. Kisoissa on mukana 24 Euroopan maata.

Jalkapallon EM-kilpailut alkavat kesäkuussa. Jalkapallofaneille on luvassa kuukauden ajan hienoja otteluita ja mahtavaa tunnelmaa. Jalkapallon EM-kilpailut (virallinen nimi UEFA Euro 2016) järjestetään Ranskassa. Kisoihin selviytyi 24 eurooppalaista jalkapallomaata. Suomi ei ole mukana kisoissa. Pohjoismaita kisoissa edustavat Ruotsi ja Islanti.

Kisojen päänäyttämönä toimii Stade de France Ranskan pääkaupungissa Pariisissa. Otteluita pelataan Pariisin lisäksi yhdeksässä muussa kaupungissa.

Kisoissa pelataan 51 ottelua. Kisat avaa isäntämaa Ranskan ja Romanian välinen ottelu 10.6. EM-kisoissa on kuusi eri alkukolohkoa. Jokaisessa lohkossa on neljä maata. Kaksi lohkon parasta joukkuetta pääsee suoraan jatkoon puolivälieriin. Myös neljä parasta lohkon kolmosta pääsee jatkoon. Puolivälierien voittajat pääsevät jatkoon välieriin. Välierien voittajat kohtaavat loppuottelussa.

Ranskan kisat ovat järjestyksessään 15. jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailut. Isäntämaa Ranska pääsi kisoihin ilman karsintoja. Ensikertalaisia kisoissa on viisi: Albania, Islanti, Pohjois-Irlanti, Slovakia ja Wales.

Jalkapallon EM-kilpailut järjestetään joka neljäs vuosi. Kisat ovat Euroopan mantereen suurin ja suosituin urheilutapahtuma. Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji.

Jalkapallon EM-kilpailut alkavat perjantaina 10. kesäkuuta. Kisat päättyvät sunnuntaina 10. heinäkuuta. Yle lähettää ottelut suorana kanavillaan.  

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)