Jääkiekon MM-kisat alkavat

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 28.05.2021

Jääkiekon MM-kisat alkavat perjantaina 21. toukokuuta. Kisat järjestetään Latvian pääkaupungissa Riiassa.

Jääkiekon maailmanmestaruuskisat eli MM-kisat alkavat perjantaina 21. toukokuuta. Kisat järjestetään vuoden tauon jälkeen. Kisat peruttiin  vuonna 2020 koronapandemian takia.

Suomen maajoukkue eli Leijonat on hallitseva maailmanmestari. Leijonat voitti MM-kultaa vuonna 2019. Kisat järjestettiin silloin Slovakian Bratislavassa.

Nuori joukkue

Päävalmentaja JUkka Jalonen valitsi Leijonien joukkueeseen peräti 14 ensikertalaista. Joukkueessa on yhteensä 25 pelaajaa.

Suomen joukkue on nuori, mutta mukana on myös kokeneita pelaajia.

Joukkueen ainoat NHL-vahvistukset ovat puolustaja Olli Määttä ja hyökkääjä Arttu Ruotsalainen. Määttä pelaa Los Angeles Kingsissa ja Ruotsalainen Buffalo Sabresissa. Määttä on voittanut kaksi kertaa NHL:n mestaruuden eli Stanley Cupin.

Ensimmäinen vastus on Yhdysvallat

Suomen ensimmäinen peli on lauantaina 22. toukokuuta. Leijonat kohtaa ottelussa Yhdysvallat.

Kisoissa on kaksi lohkoa, A ja B. Suomi pelaa kisoissa B-lohkossa. Samassa lohkossa ovat myös Yhdysvallat, Saksa, Italia, Latvia, Norja, Kazakstan ja Kanada. Suomi pelaa kaikkia näitä maita vastaan alkusarjassa.

Kummankin lohkon neljä parasta joukkuetta pääsee jatkoon.

Jääkiekon maailmanmestari selviää sunnuntaina 6. kesäkuuta. Silloin pelataan kisojen loppuottelu ja pronssiottelu.

Suomen ensimmäinen ottelu alkaa lauantaina kello 16.15. MM-kisojen ottelut näkyvät MTV3-kanavalla.

Lähteet Yle, HS

3 kommenttia artikkeliin ”Jääkiekon MM-kisat alkavat”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)