Jääkiekkoa ulkoilmassa

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 30.01.2012

Olympiastadionille on myyty 36 000 lippua.

Helsingin olympiastadionilla pelataan tänä talvena kaksi kertaa jääkiekkoa suuren yleisön edessä. Helsinkiläiset joukkueet HIFK ja Jokerit kohtaavat Talviklassikoksi nimetyssä ottelussa lauantaina 4. helmikuuta. Leijonat kohtaavat Venäjän maajoukkueen torstaina 9. helmikuuta. Ainakin ”stadilaisten” joukkueiden kohtaaminen vetää yleisöä, sillä ottelun 36 000 lippua on jo melkein loppuunmyyty.

Suomi-Venäjä-maaotteluun on myyty ainoastaan reilu 10 000 pääsylippua. Järjestäjät arvelevat nihkeän lipunmyynnin johtuvan siitä, että maajoukkueiden kohtaaminen on keskellä viikkoa arki-iltana. HIFK-Jokerit-peli pelataan parhaaseen katseluaikaan lauantaina iltapäivällä kello 15.

Talviklassikkoa varten Olympiastadionin ympäristö on aidattu porteilla, joiden sisältä löytyy erilaisia ravintola- ja viihdepalveluita. Pelin jälkeen on luvassa hieno ilotulitus. Tapahtuman järjestäjän Helsingin IFK:n mukaan ottelu on suunnattu koko perheelle, ja siksi myös ottelun alkamisaika on viimevuotista aiempi.

– Lunta voi tulla lisää kesken pelin. Siksi lumenluonnista vastaava ryhmä on valmiina koko pelin ajan, HIFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen toteaa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)