Hyypiä haluaa valmentaa Huuhkajia

Teksti: lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 01.07.2013

Sami Hyypiä aloitti reilu vuosi sitten Saksan Bundesliigassa pelaavan Bayer Leverkusenin päävalmentajana.

Hyypiä on valmentajana vielä varsin kokematon. Silti tuloksena oli jo tänä keväänä kunniakas kolmas sija kovatasoisessa sarjassa. Edelle pääsivät vain Bayern München ja Borussia Dortmund.

– Ei ole mikään häpeä olla näiden joukkueiden takana kolmantena. Haluan kuitenkin aina voittaa, 39-vuotias Hyypiä sanoo. Hyypiä suorittaa parhaillaan valmennuslisenssiä. Hänen pitäisi olla koulutettu valmentaja tämän vuoden loppuun mennessä.

Hyypiällä on kaksi erityistä joukkuetta, joita hän haluaisi vielä jonakin päivänä valmentaa. Toinen on hänen pitkäaikainen joukkueensa, englantilainen Liverpool. Se toinen on Suomen maajoukkue eli ”Huuhkajat”.

Ainakin seuraavat kaksi vuotta Hyypiältä kuluvat kuitenkin Leverkusenissa Saksassa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)