Huuhkajien keskikentän sanailija

Teksti: PK
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.04.2013

Timo Sparv on paitsi jalkapalloammattilainen myös nokkela sanankäyttäjä.

Sparv käyttää innokkaasti sosiaalista mediaa itsensä ja faniensa iloksi. Sparv päivittää kuulumisiaan yhteisöpalveluissa Twitterissä ja Facebookissa lähes päivittäin. Hänen mietteensä eivät rajoitu pelkästään jalkapalloiluun tai urheiluun, vaan Sparv saattaa kirjoittaa vaikkapa Yhdysvaltojen presidentistä Barack Obamasta.

25-vuotias Sparv kertoo sosiaalisessa mediassa elämästään avoimesti. Hän muistuttaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että ei suinkaan halua avata koko elämäänsä julkisuudelle.

– Mietin, mitä siellä kerron ja kirjoitan. Twitterissä pitää olla nokkela ja pohtia pariin kertaan, mitä kirjoittaa. Niin monet lukevat kirjoituksiani. Yritän olla oma itseni. Huumori on tärkeä asia.

Sparv sanoo, että hän ei ole katunut mitään, mitä on kirjoittanut julkisesti. Sparv on kannattanut avoimesti esimerkiksi homojen oikeuksia ja Gay Pride -tapahtumaa. Sparv oli innokkaasti mukana myös eturauhassyövästä tiedottavassa viiksienkasvatustempauksessa Movemberissa. Jalkapalloilija on ylpeä, kun hän saa olla mukana hyvissä jutuissa.

– Yritän kerätä rahaa hyville asioille, jalkapallomaajokkueen eli ”Huuhkajien” keskikenttämies toteaa.

Tim Sparv pelasi ennen Groningenia ruotsalaisessa Halmstadissa.

2 kommenttia artikkeliin ”Huuhkajien keskikentän sanailija”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)