Formula 1 -sarja on käynnissä

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 12.08.2020

Formula 1 -kausi käynnistyi heinäkuussa. Sarja oli tauolla koronaviruksen aiheuttaman kriisin takia.

Suomalainen Valtteri Bottas voitti kauden ensimmäisen osakilpailun. Kilpailu järjestettiin Itävallassa. Bottas on 30-vuotias. Hän ajaa Mercedeksen tallissa. Bottas on F1-sarjassa toisena.

Toinen suomalainen F1-sarjassa on Kimi Räikkönen. Räikkönen on Alfa Romeon kuljettaja. Hän on sarjassa sijalla 18. Räikkönen voitti maailman- mestaruuden vuonna 2007. F1-sarjaa johtaa englantilainen Lewis Hamilton. Myös hän on Mercedeksen kuljettaja. Hän on Valtteri Bottaksen tallikaveri. Hamilton on voittanut maailmanmestaruuden kuudesti.

Sarja jatkuu marraskuun alkuun

F1-sarjaan on varmistettu tälle syksylle vielä seitsemän kilpailua. Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Brasiliassa ei ajeta tänä vuonna ollenkaan. Siihen on syynä se, että näiden maiden korona- virustilanteet ovat erittäin pahat. Myös Kanadan osakilpailu eli grand prix on peruttu koronan takia.

F1-sarjan järjestäjät toivovat, että tällä kaudella ajetaan 16 osakilpailua. Sarja jatkuu ainakin marras- kuuhun saakka, mutta myös joulukuussa voidaan ajaa kilpaa.

Valtteri Bottaksen mukaan F1-sarja suhtautuu korona- virukseen vakavasti. Bottas kertoi kesällä Ilta-Sanomissa, että kaikki kuskit testataan kaksi kertaa viikossa.

Seuraava formulakisa on elokuun lopussa Belgiassa.

Lähteet IL, IS, moottoriurheilu.fi

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)