Filppula arvostaa kotikisoja

Teksti: Lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.05.2012

Filppula uskoo Suomen mestaruuteen.

Valtteri Filppula on voittanut Suomen maajoukkueessa olympiapronssia ja NHL-seurassaan Stanley Cupin eli NHL:n mestaruuden. Maailmanmestaruus mieheltä kuitenkin puuttuu. Filppula tunnustaa, että mestaruus on Leijonien tavoite.

– Tietysti me lähdemme voittamaan. Mestaruuden uusiminen ja voitto kotikisoissa on vaikea tehtävä. Mestaruus on kuitenkin ainoa oikea tavoite, Filppula toteaa tyynesti. Filppula pelaa ensimmäistä kertaa elämässään aikuisten MM-kisoissa. Myös se tuo mukaan lisää intoa ja jännitystä.

– Kotikisat kävivät mielessäni jo viime talvena, oman seurani kauden aikana. Mietin, että haluan tietenkin olla ehdottomasti mukana, jos se on mahdollista ja olen terve.

Filppula sanoo arvostavansa MM-kisoja erityisen paljon ja hän on seurannut MM-kiekon tapahtumia tarkasti. Filppulalta odotetaan paljon kotikisoissa. Suomen joukkueen manageri Jari Kurri uskoo Filppulaan.

– Hänellä on takanaan uransa paras kausi. Hän teki NHL:n runkosarjassa oman piste-ennätyksensä, joten hänen itseluottamuksensa on varmasti korkealla. Valtterin pelissä näkyy toivottavasti itsevarmuus, Kurri sanoo.

Suomi on voittanut kaksi ensimmäistä otteluaan kisoissa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)