Yhteiskuntasopimus kaatui taas

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.12.2015

Työmarkkinajärjestöt keskeyttivät neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta viime viikolla. Hallitus alkaa nyt viimeistellä niin sanottuja pakkolakeja, joilla palkkakustannukset alenevat.

Yhteiskuntasopimus on nykyisen hallituksen tärkeä tavoite. Sopimuksen tavoitteena oli alentaa yksikkötyökustannuksia viidellä prosentilla. Se tarkoittaa työntekijöiden palkkojen alentamista viidellä prosentilla. Palkkojen alennuksen jälkeen suomalaisten yritysten tuotteet halpenevat. Siten ne menevät paremmin kaupaksi ulkomailla. Samalla työttömyys vähenee.

Työntekijöiden ja työnantajien liitot neuvottelivat sopimuksesta koko syksyn. Työnantajien mielestä sopimusta ei saatu aikaan, koska Auto- ja kuljetusalojen liitto AKT irtautui neuvotteluista. AKT:n jäsenet ajavat rekkoja ja purkavat lasteja satamissa. Jos he menevät lakkoon, Suomen vienti pysähtyy. Siksi työnantajat haluavat, että AKT on mukana sopimuksessa.

Hallitus tuo seuraavaksi eduskuntaan hyväksyttäväksi lakeja, joiden avulla palkat alenevat. Näitä lakeja kutsutaan pakottavaksi lainsäädännöksi tai lyhyemmin pakkolaeiksi. Työntekijöiden lomat lyhenevät, sairausajan palkka pienenee ja lomarahoja leikataan.

Pakkolaitkin saattavat kaatua. Useiden oikeustieteen professorien mukaan lakeja ei ole valmisteltu asianmukaisesti, kertoo Helsingin Sanomat. On mahdollista, että lait ovat Euroopan unionin oikeuden vastaisia.

Toisaalta neuvottelut saattavat vielä käynnistyä uudelleen. AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen vihjasi maanantaina, että AKT voi harkita kantaansa uudelleen. AKT edellyttää, että hallitus peruu pakkolait.

Lähteet: Yle, Helsingin Sanomat

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)