Vuonna 2023 kirjeitä ja kortteja jaetaan vain kolmena päivänä viikossa

Teksti: Hannele Laitinen, Lähde: STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.05.2022

Postilaki muuttuu vuonna 2023. Postia jaetaan jatkossa vain kolmena päivänä viikossa. Muutokset vaikuttavat myös sanomalehtien jakeluun ja postin jakelupäiviin.

Suomen valtio omistaa Postin. Postin työntekijät jakavat postia eli kirjeitä, kortteja, sanomalehtiä ja mainoksia kaikkialla Suomessa. 

Postilakiin suunnitellaan muutoksia. Postin jakelun muutokset alkavat vuonna 2023, jos eduskunta hyväksyy uuden postilain.

Postin jakelun muutokset vaikuttavat ihmisten lähettämien kirjeiden ja korttien jakeluun sekä sanomalehtien jakeluun. Lisäksi muutokset vaikuttavat postin jakelupäiviin eli siihen, minä päivinä Postin työntekijät jakavat postia ihmisille.

Ihmisten lähettämiä kirjeitä ja kortteja jaetaan vain kolmena päivänä viikossa

Nykyään Postin työntekijät jakavat ihmisten lähettämiä kirjeitä ja kortteja viitenä päivänä viikossa. Kirjeiden ja korttien lähettäminen on kuitenkin vähentynyt paljon, koska ihmiset lähettävät toisilleen enemmän sähköisiä viestejä. Sähköisiä viestejä lähetetään esimerkiksi tietokoneilla ja puhelimilla. 

Ihmisten lähettämien kirjeiden ja korttien vähäisen määrän vuoksi, Posti haluaa jakaa kirjeitä ja kortteja harvemmin. Se tarkoittaa, että vuonna 2023 Postin työntekijät jakavat ihmisten lähettämiä kirjeitä ja kortteja viiden päivän sijaan vain kolmena päivänä viikossa. 

Yritysten lähettämien kirjeiden ja laskujen jakelu pysyy vuonna 2023 samanlaisena kuin nyt. 

Sanomalehtien jakajat voivat vaihtua harvaan asutuilla alueilla 

Vuonna 2023 sanomalehtiä jaetaan harvaan asutuilla alueilla eli kaupunkien ulkopuolella kuten nykyään, viitenä päivänä viikossa. Sanomalehtien jakajat voivat kuitenkin muuttua.  

Tällä hetkellä Postin työntekijät jakavat sanomalehdet harvaan asutuilla alueilla kaikkina viitenä päivänä viikossa. Vuonna 2023 Postin työntekijät jakavat sanomalehdet vain kolmena päivänä viikossa eli samanaikaisesti kuin ihmisten lähettämät kirjeet ja kortit. 

Sanomalehtiä jakavat yritykset siis kilpailevat keskenään harvaan asutuilla alueilla siitä, ketkä saavat jakaa sanomalehdet kahtena päivänä viikossa. Tämän vuoksi sanomalehtien jakajat voivat muuttua harvaan asutuilla alueilla kahtena päivänä. 

Jos jollekin alueelle ei löydy kilpailussa uutta sanomalehtiä jakavaa yritystä, jakavat Postin työntekijät sanomalehdet edelleen viitenä päivänä viikossa.

Vuonna 2023 sanomalehtien jakelu pysyy tiheään asutuilla alueilla eli kaupungeissa ja taajamissa samanlaisena kuin nyt. Postin työntekijät jakavat sanomalehdet tiheään asutuilla alueilla joka päivä.

Postin jakelupäivät voivat muuttua 

Vuonna 2023 Posti päättää itse jakelupäivät eli viikonpäivät, jolloin Postin työntekijät jakavat postia ihmisille. Posti kertoo jakelupäivät ihmisille hyvissä ajoin ennen jakelupäivien muutosta. 

Esimerkiksi tiheään asutuilla alueilla eli kaupungeissa ja taajamissa Postin työntekijät jakavat postia vuonna 2023 vuoropäivinä. Vuoropäivinä tehtävä jakelu tarkoittaa, että postia jaetaan saman kaupungin eri alueille eri päivinä. Postin työntekijät jakavat postia jo nyt vuoropäivinä esimerkiksi Helsingissä, Espoossa ja Tampereella. 

Harvaan asutuilla alueilla eli kaupunkien ulkopuolella postin jakelupäivät suunnitellaan muilla tavoilla. Siellä ei käytetä vuoropäivinä tehtävää jakelua vuonna 2023.

Kaikkien edellä kerrottujen postin jakelun muutosten tavoitteena on 30 miljoonan euron säästöt.

18 kommenttia artikkeliin ”Vuonna 2023 kirjeitä ja kortteja jaetaan vain kolmena päivänä viikossa”

  1. Eihän posti ole kolmeen vuoteen jakanut 5 päivänä viikossa. Posti maksuja nostetaan että ei pieni tuloisilla ole varaa harrastaa kirjeen vaihtoa. Joten posti itse vähentää kirjeiden määrää.

    Vastaa
  2. Olis edes samat päivät joka viikko ja samat koko maassa. Nyt ei tiedä, onko jossain kunnassa ”joka toinen” kaks- vai kolmipäiväinen. Ja miten sitten karkausvuonna??

    Vastaa
  3. Aikoihin postia ei ole jaettu viitenä päivänä viikossa. Ensin lopetettiin perjantaijakelu , sitten tuli vuoropäiväjakelu ma ja ke tai ti ja to. Kun jakelu on näin harvakseltaan ja arvailun varassa nimi ja muita merkkipäiväkortteja ei ole enää mielekästä lähettää. Hymähtelimme aikoinaan etelän lomakorttien tuloa paljon sen jälkeen kun matkalainen on jo palannut kotiin. Nyt olemme päässeet samaan. Postimaksut nousivat ja jakelu huononi, ei siis ole enää syytä lähettää mitään postitse. Kiittäkää itseänne

    Vastaa
  4. Täällä postiauto ei viitsi pitkässä jyrkässä alamäessä pysähtyä
    jakamaan laatikkooni edes sitä postinen läpyskää ellei ole nimellistä postia. N 300 metrin päässä olevalla laatikkorivillä pysähdytään aina.Se siitä työmoraalista.

    Vastaa
  5. Lähetän usein ystäville ja sukulaisille kortteja toivoisin todella, että.myös toimitaan sujuvasti perille, postimaksettu kortti maksaa sentää 3.40€

    Vastaa
  6. Ei kai kukaan enää lähetä edes onnittelukorttia,saatikka joulukortteja,kun merkki jo maksaa miltei saman,kuin itse kortti!

    Vastaa
    • Ei kaikille merkitse se mitä maksaa. Jotku tykkää ja arvostaa saada ns.paperisia /konkreettisia lähetyksiä

      Vastaa
  7. Vai kolmenapäivänä jaetaan posti se on kyllä kukkua.
    Joko minä tai sitten postissa ollaan laskutaidottomia ku meille jaetaan posti vain kahtena päivänä viikossa .

    Vastaa
  8. Kyllä tämä Postin touhu on yhtä tyhjän kansaa.
    Ei riitä että tärkeät kirjeet vanuvat ties missä.Kaiken huippu on siinä ettei Posti edes tunnista 90540 numeroa. Aluetta ei ole olemassakaan.
    Ja kun sitten yrität lähettää jotakin eteenpäin niin lähin postitoimipaikka on herratiesmissä.

    Vastaa
  9. Eikö hullumpaa systeemiä ole keksitty. Ja lisähaittaa aiheuttaa vielä se, että esim. Kelan lähettämä posti toimitetaan väärään osoitteeseen, niinkuin taas kävi. Postin saanut on ulkomalainen ja hän kiikutti postin minulle sanoen, että hän ei mene tuohon osoitteeseen ja jätti kirjeen minulle. Lievästi liikuntarajoitteisena en myöskään lähde toimittamaan postia perille, koska se on minulle tuskien taival vaikka matka ei ole hirveän pitkä.

    Vastaa
  10. Serkku lähetti kortin samassa kaupungissa asuvalle tulleen. Perille tuli kesti 12päivää, mukana ainakin yksi viikonloppu ja vaikka olisikin kaksi viikonloppua niin 8 päivää on tuplasti luvatun 4 päivää. Serkku lähetti kortin Brysseliin, perillä seuraavana päivänä!

    Vastaa
  11. Lähetin kirjeen sukulaiselle Pohjanmaalta Lahteen. Sukulainen oli muuttanut ennen tätä enkä tässä vaiheessa tiennyt sitä. Kirjeen lähetin maaliskuun lopussa 2023, kirje oli perillä heinäkuun lopulla 2023! Kirjeen matka kesti 4kuukautta!

    Vastaa
  12. Lähetin Vantaalta 14.9 tyttärelle kortin, haluan piirrellä synttärikortteihin hauskoja juttuja .Tytär asuu Sörkässä eikä vieläkään ole korttiani saanut 24.9, eikö postia pitäisi jaettaman kuitenkin ainakin 2 kertaa viikossa ?????!

    Vastaa
  13. Täällä posti jaetaan ma, ke ja pe. Kirje voi tulla nopeastikin. Perjantaina 1.12. Muhokselta postitettu oli perillä Hyvinkäällä 4.12. Muutama vuosi sitten vein joulukortit postiin punaisessa kuoressa joulukuun alussa. Osa korteista meni perille hyvissä ajoin ennen joulua, mutta tammikuussa ja helmikuussa tuli kiitokset joulukortista.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Mirkku Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)