Vilkasta keskustelua häirinnästä

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 20.12.2017

– Lait kieltävät jo seksuaalisen häirinnän. Nyt tarvitaan ihmisten asenteiden muutosta, sanoo oikeusministeri Antti Häkkänen.

Keskustelu seksuaalisesta häirinnästä on jatkunut pitkään. Viime viikolla eduskunta keskusteli asiasta. Sosialidemokraattien kansanedustaja Tuula Haatainen ehdotti, että eduskunta käsittelee asiaa.

Keskustelu alkoi jo syksyllä. Silloin Yhdysvalloissa naiset kertoivat, että miehet ovat ahdistelleet heitä seksuaalisesti. Keskustelu levisi nopeasti muihin maihin.

Muutama viikko sitten Suomessa perustettiin Facebook-ryhmä, jossa naiset ja tytöt kertovat kokemuksistaan. Naisia on ahdisteltu kouluissa, autokouluissa, työpaikoilla ja muualla. Esiin on tullut röyhkeitä ehdotuksia ja kommentteja, mutta myös raiskauksia.

Monet tytöt ja naiset ovat hävenneet. He eivät ole uskaltaneet kertoa, mitä he ovat kokeneet.

Kansanedustaja Sanna Marin (SDP) ehdotti eduskunnassa, että kaikki seksuaalinen häirintä olisi tehtävä lainvastaiseksi.

Oikeusministeri Antti Häkkänen sanoo, että Suomen lait kieltävät jo kaikenlaisen seksuaalisen häirinnän. Hän toivoo, että syntyy kansanliike, joka muuttaa ajattelutapamme.

– Kyse on ihmisten vastuusta. Meidän pitää lopettaa seksuaalinen häirintä. Mutta meidän pitää myös puuttua asiaan, kun näemme, että jotakuta häiritään, sanoi Häkkänen.

Lähteet HBL, HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)