Verkkokauppojen myynti kasvaa

Teksti: Betty Marschan
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 22.04.2020

Monet yritykset ovat avanneet oman verkkokaupan internetiin. Koronaviruksen takia on turvallisempaa tehdä ostoksia kotona internetissä kuin mennä kauppakeskukseen.

Koronavirus tarttuu helposti ihmisestä toiseen, joten jokaisen täytyy olla kotona mahdollisimman paljon. Ihmiset käyvät kaupoissa vähemmän kuin ennen. Siksi kaupat ovat alkaneet myydä tuotteitaan internetissä. Internetistä voi ostaa ruokaa, vaatteita ja monia muita asioita.

Verkkokauppojen myynti on kasvanut paljon koronakriisin aikana. Eniten myydään ruokaa, lääkkeitä, saippuaa ja harrastusvälineitä, kuten juoksukenkiä ja tietokonepelejä. Suomessa Posti kuljetti yli miljoona pakettia yhden viikon aikana ennen pääsiäistä.

– Kuljetamme paljon enemmän paketteja kuin ennen. Meillä on yhtä kova kiire kuin jouluna, kertoo Postin liiketoimintajohtaja Arttu Hollmérus.

– Kotiinkuljetus on lisääntynyt eniten. Ennen kuljetimme koteihin joitakin tuhansia paketteja päivässä. Nyt viemme kymmeniätuhansia paketteja, Hollmérus sanoo.

Ruokakaupoissa on kiire

Ihmiset ostavat ruokaa internetistä enemmän kuin ennen. K-ryhmä avaa 15 uutta verkkokauppaa viikossa. S-ryhmän verkkokaupasta on ostettu tuotteita kaksi kertaa enemmän kuin yleensä.

Ruokatilaukset pakataan ruokakaupoissa. Tilauksia on niin paljon, että kaupat eivät ehdi pakata kaikkea. Siksi voi kestää kauan, ennen kuin tilaus tulee perille. Nyt ruokakaupat palkkaavat lisää työntekijöitä, jotka voivat pakata ruokatilauksia.

Paljon verkkokauppoja

– Uusia verkkokauppoja perustetaan kymmenen kertaa enemmän kuin tavallisesti, sanoo Pekka Juntunen.

Hän työskentelee MyCashFlowssa, joka perustaa uusia verkkokauppoja Suomessa. Pienet kaupat ja suuret yritykset avaavat uusia verkkokauppoja. Vaatekaupat ovat melko tavallisia. Myös ravintolat avaavat verkkokauppoja.

Lähteet Kaupan liitto, Posti, Marmai

2 kommenttia artikkeliin ”Verkkokauppojen myynti kasvaa”

  1. Hei, se on hyvä asia, kun ostat ruokaa, Tärkeitä vihanneksia ja keittoa ja Mehua ja juo vettä vihanneksia tai vaatteita kautta verkkokaupasta ja koska jos ihmistä on koronavirus saa mennä kaupasta seksiä pitää olla istuu kotona ei saa mennä

    Vastaa
  2. Hei, se on hyvä asia, kun ostat ruokaa, vihanneksia tai vaatteita kautta verkkokaupasta ja koska jos ihmistä on koronavirus saa mennä kaupasta pitää olla istuu kotona ei saa mennä Osta riisiä, kalaa, lihaa, maitoa ja voita.Linssit Tomaatit, jotka valitsevat sitruunan, sipulin ja Hunaja ja inkivääri.valkosipulin ja Tärkeintä on sterilointi

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)