Vammaissopimus hyväksyttiin

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Kaisa Kaatra
Uutinen julkaistu: 11.03.2015

Suomen eduskunta hyväksyi viime viikolla YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen.

Sopimuksen ratifiointi eli lopullinen vahvistaminen siirtyy kuitenkin seuraavalle hallitukselle ja eduskunnalle. Suomen lakeja täytyy nimittäin ensin muuttaa, jotta sopimus voidaan ratifioida. Muutoksia täytyy tehdä lakeihin, jotka koskevat vammaisten ihmisten itsemääräämistä.

Sopimuksen tarkoitus on taata vammaisille ihmisille yhtäläiset oikeudet kuin vammattomilla ihmisillä. Sopimuksen mukaan vammaisilla ihmisillä on oikeus saada tukea, jotta he voivat elää itsenäistä elämää. Sopimus kieltää myös syrjinnän.

Monet vammaiset ihmiset ovat odottaneet sopimuksen hyväksymistä kauan.

– Toivon, että tulevaisuudessa työn saaminen olisi vammaisille ihmisille helpompaa, sanoo Kaarina Särkiluoto. Hän on kehitysvammaisten yhdistyksen Me Itse ry:n aktiivi.

Uuden eduskunnan ja hallituksen täytyy nyt saattaa Suomen lainsäädäntö kuntoon.

Yksi kommentti artikkeliin ”Vammaissopimus hyväksyttiin”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)