Valtio tukee taloutta koronaviruksen takia

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.04.2020

Koronavirus on aiheuttanut poikkeustilanteen, josta seuraa suuria vaikeuksia Suomen taloudelle. Siksi hallitus päätti, että valtio tukee taloutta yli neljällä miljardilla eurolla. Tukea saavat yritykset, kunnat, lapsiperheet ja työttömät.

Hallitus kokoontui kehysriiheen tämän viikkona tiistaina ja keskiviikkona. Tavallisesti kehysriihi on kokous, jossa hallitus miettii, mihin se käyttää rahaa tulevaisuudessa. Tällä kertaa hallitus päättikin kehysriihessä, miten se käyttää rahaa koronakriisistä selviämiseen.

Hallitus päätti, että valtio tukee yli miljardilla eurolla yrityksiä, jotka joutuvat vaikeuksiin koronaviruksen takia. Valtio laittaa työttömyysturvaan, toimeentulotukeen ja asumistukeen miljardi euroa lisää rahaa. Kunnat saavat puoli miljardia euroa, koska kunnat menettävät nyt verotuloja.

Tukea saavat myös perheet, joiden vanhemmat jäävät pois töistä ja hoitavat lapsia kotona.

Koronaviruksen torjunnassa tarvitaan paljon suojavarusteita, lääkkeitä ja erilaisia laitteita. Valtio antaa 600 miljoonaa euroa niiden hankintaan.

Kulttuuri, liikunta ja nuorisotyö saavat tukea 60 miljoonaa euroa. Tuki menee kulttuurilaitoksille, urheiluseuroille ja monille järjestöille.

Iso summa uutta velkaa

Valtio ottaa koronaviruksen takia uutta velkaa 12,7 miljardia euroa. Uusi velka on valtava summa rahaa. Ennen uutta velkaa Suomen valtiolla on velkaa yhteensä yli 100 miljardia euroa. Jokainen suomalainen maksaisi 20 000 euroa, jos suomalaisten pitäisi yhdessä maksaa valtion velka heti pois.

Hallitus arvioi nyt, että rajoitukset koronaviruksen takia kestävät kesäkuun lopulle asti. Hallitus päättää uusista tukitoimista toukokuussa.

Lähteet: Valtiovarainministeriö: tutkibudjettia.fi, Yle

 

5 kommenttia artikkeliin ”Valtio tukee taloutta koronaviruksen takia”

  1. On hyvä olla Suomen hallitus ja yhteiskunta tässä kriisissä, se on sivistynyt ja humanitaarinen asia, kun otetaan huomioon. Kiitos. Ystäväni. Ban.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle inkerim Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)