Väestöhälyttimiä testataan ensi maanantaina

Teksti: Hannele Laitinen, lähteet HS, 112.fi
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 01.04.2022

Väestöhälyttimien testauksessa huomattiin häiriöitä maaliskuussa. Kokeilumerkki ei kuulunut tai kuului heikosti eri puolilla Suomea.

Väestöhälyttimien testauksen tekevät pelastusviranomaiset. He testaavat hälyttimien toimintaa kokeilumerkillä. Väestöhälyttimet toimivat normaalisti, kun kokeilumerkin ääni kuuluu.

Maaliskuussa kokeilumerkin testauksesta muistutettiin uutisissa, jotta ihmiset eivät pelästyisi ääntä. Testin aikana ihmiset huomasivat, että kaikki väestöhälyttimet eivät toimineet.

Eri puolilla Suomea ihmiset kertoivat väestöhälyttimien häiriöistä pelastusviranomaisille. Häiriöitä on sen jälkeen selvitetty ja korjattu. Seuraava testaus on maanantaina, 4. huhtikuuta,  kello 12.

Väestöhälyttimien testaus

Pelastusviranomaiset testaavat väestöhälyttimiä joka kuukausi. Kokeilumerkki on ääni, jonka kuulet aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 12. Kokeilumerkki on tasainen ja lyhyt ääni. Se kestää seitsemän sekuntia.

Oikeasta vaarasta ilmoitetaan aina monella tavalla

Pelastusviranomaiset ilmoittavat oikeasta uhasta tai vaarasta vaaramerkillä ja vaaratiedotteella.

Vaaramerkki on ääni, minkä kuulet oikeassa uhassa tai vaarassa. Ääni on vaihteleva eli se nousee ja laskee vuorotellen. Vaaramerkki on pitkä ääni. Se kestää yhden minuutin.

Pelastusviranomaiset tekevät vaaramerkin lisäksi aina vaaratiedotteen. Se luetaan radiossa ja näytetään puhelimen 112 Suomi -sovelluksessa. Lisäksi pelastusviranomaiset voivat päättää, että vaaratiedote näkyy televisiossa.

Jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina voit testata kello 12, kuuletko väestöhälyttimen kokeilumerkin.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)