Uuden eduskunnan työ alkoi

Teksti: Petri Kiuttu, lähde Yle
Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
Uutinen julkaistu: 12.04.2023

Uuden eduskunnan kausi alkoi tiistaina. Kansanedustajat esittivät tiistaina valtakirjan, jolla heidät on valittu tehtävään.

Puolueiden eduskuntaryhmät pitivät tiistaina kokouksia. Puolueet päättivät kokouksissa siitä, ketkä valitaan eduskuntaryhmien puheenjohtajiksi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa Kai Mykkänen. Hän on johtanut kokoomuksen eduskuntaryhmää neljä vuotta. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa Eeva Kalli. Hän johti keskustan eduskuntaryhmää myös viime kaudella. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän johdossa jatkaa Jussi Saramo. Hän johti vasemmistoliiton eduskuntaryhmää myös viime kaudella.

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän johdossa jatkaa Peter Östman. SDP:n eduskuntaryhmän johdossa jatkaa Antti Lindtman. Östman ja Lindtman johtivat puolueidensa ryhmiä myös viime kaudella. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa Atte Harjanne. Harjanne on johtanut vihreiden ryhmää vuodesta 2021.

Rkp:n eduskuntaryhmän johdossa jatkaa Anders Adlercreutz. Perussuomalaisten ryhmän uusi puheenjohtaja on Lulu Ranne.

Uuden eduskunnan työ jatkuu keskiviikkona. Keskiviikkona valitaan eduskunnan puhemiehistö. Torstaina on valtiopäivien eli eduskunnan avajaiset.

Eduskuntaan valitaan 200 kansanedustajaa. Eduskunnan kausi kestää neljä vuotta. Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään vuonna 2027.

Sanna Marin luovutti kansanedustajan valtakirjansa eduskunnassa 11. huhtikuuta. Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)