Timo Soini ei jatka puheenjohtajana

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 06.03.2017

Timo Soini ei jatka Perussuomalaisten puheenjohtajana ensi kesän jälkeen. Soini kertoi aikeistaan sunnuntaina.

Timo Soini kertoi sunnuntaina, että hän ei asetu enää ehdolle Perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Soini on johtanut perussuomalaisia 20 vuotta. Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja valitaan ensi kesän puoluekokouksessa Jyväskylässä.

Soini kirjoittaa blogissaan, että hänen päätöksensä oli vaikea. Soini sanoo kuitenkin, että sen tekeminen oli lopulta helpotus. Soini sanoo, että edessä on jotakin muuta.

Timo Soini on Suomen ulkoministeri. Hän haluaa jatkaa ulkoministerinä nykyisen vaalikauden loppuun eli vuoteen 2019.

Kuuntele juttu

Yksi kommentti artikkeliin ”Timo Soini ei jatka puheenjohtajana”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste