THL ei suosittele neljättä koronarokotusta terveille työikäisille

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, Yle, IL
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 04.11.2022

Koronavirus leviää jälleen vauhdikkaasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL ei kuitenkaan suosittele koronarokotuksien laajentamista.

Poissaolot päiväkodeista, kouluista ja työpaikoilta ovat lisääntyneet loka-marraskuussa. Syynä on se, että koronatartuntoja on jälleen paljon. Koronavirus leviää nopeasti ympäri Suomen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo, että koronarokotuksia ei laajenneta työikäisiin ihmisiin.

Elinkeinoelämän keskusliitto eli EK ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö eli SAK toivovat, että koronarokotuksia annettaisiin myös työikäisille aikuisille. Myös perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sanoi lokakuussa, että koronarokotukset tulisi laajentaa koko aikuisväestölle.

THL:n Hanna Nohynekin mukaan ihmisellä on hyvä suoja vakavaa koronatautia vastaan, jos hän on sairastanut koronan ja hänellä on rokotukset.

Hyvä suoja vakavaa koronatautia vastaan kestää noin vuoden. Suurella osalla suomalaisista on hyvä suoja koronatautia vastaan. He ovat  sairastaneet koronan ja saaneet rokotukset.

THL:n mukaan koronarokotuksia ei laajenneta. Neljänsiä rokotuksia annetaan vain riskiryhmille ja vanhuksille.

Juttua muokattu 4.11.2022. Otsikko korjattu.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)