Tänään on Punaisen Ristin päivä

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.05.2020

Tänään vietetään kansainvälistä Punaisen Ristin päivää. Punainen Risti auttaa kaikkialla ihmisiä, jotka tarvitsevat eniten apua. Koronakriisin aikana Suomen Punaiseen Ristiin (SPR) on tullut mukaan paljon enemmän vapaaehtoisia kuin tavallisesti.

Punainen Risti auttaa ihmisiä monilla tavoilla kotimaassa ja ulkomailla. Punainen Risti auttaa esimerkiksi, kun tapahtuu onnettomuuksia. Punaisella Ristillä on ryhmiä, jotka antavat ensiapua onnettomuuksien uhreille.

Punainen Risti kerää lahjoituksia. Niiden avulla Punainen Risti auttaa esimerkiksi köyhiä ihmisiä. Punaisen Ristin veripalvelussa voi luovuttaa verta. Verta tarvitaan, kun autetaan onnettomuuksien uhreja.

SPR:ssa on mukana 40 000 vapaaehtoista suomalaista. Koronakriisin aikana uusia vapaaehtoisia on lähtenyt mukaan puolet enemmän kuin tavallisesti.

Koronakriisin aikana Punaisen Ristin vapaaehtoiset auttavat esimerkiksi vanhuksia monilla tavoilla. Vapaaehtoiset tuovat vanhusten ostokset kaupasta kotiin. Vanhukset voivat myös jutella vapaaehtoisten kanssa.

Lähde: Suomen Punainen Risti

3 kommenttia artikkeliin ”Tänään on Punaisen Ristin päivä”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)