Talvisota loppui 82 vuotta sitten

Teksti: Petri Kiuttu, lähde Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 14.03.2022

Talvisodan päättymisestä tuli sunnuntaina kuluneeksi 82 vuotta. Talvisota päättyi 13. maaliskuuta vuonna 1940. Silloin solmittiin rauha.

Talvisota alkoi 30. marraskuuta vuonna 1939, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Sota kesti 105 päivää.

Neuvostoliitto oli kommunistinen valtio. Neuvostoliiton suurin osa oli Venäjä.

Talvisota
Vapaaehtoisia amerikkalaisia sotilaita suomalaisissa sotilaspuvuissa. Kuva otettiin helmikuussa vuonna 1940.

Suomi menetti talvisodan rauhanehdoissa Neuvostoliitolle kahdeksan prosenttia Suomen maa-alueesta. 400 000 suomalaista menetti kotinsa.

Suomeen tuli paljon pakolaisia eli evakoita Karjalasta. Nykyinen Venäjän Karjala kuului silloin Suomeen.

Talvisota, evakot
Talvisodan aikana Suomeen saapui paljon evakkoja eli pakolaisia Karjalasta. Kuvassa on Karjalan evakkoja.

Monet ovat muisteleet talvisotaa nyt, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Talvisota, muistojuhla
Talvisodan päättymisen muistojuhlaa vietettiin sunnuntaina. Muistojuhlassa laskettiin seppeleet Talvisodan muistomerkille Helsingin Kasarmitorilla.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)