Suomessa on tulevaisuudessa kolme suurta kaupunkiseutua

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 23.07.2020

Suomessa on vuonna 2040 ainoastaan kolme suurta kaupunkiseutua. Helsingin, Tampereen ja Turun seudut kasvavat. Pohjois-Suomessa Oulun seutu kasvaa.

Uuden selvityksen mukaan yhä suurempi osa ihmisistä muuttaa pääkaupunkiseudulle. Myös Tampereen ja Turun seudut kasvavat. Muu Suomi tyhjenee jopa aiempaa nopeammin.

Kasvukeskusten asukkaat vanhenevat. Yhä useampi kaupungissa asuva ihminen on eläkeläinen. Tämä johtuu syntyvyyden laskusta.

Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI ennustaa, että tulevaisuudessa noin 70 prosenttia suomalaisista asuu 10 kaupunkikeskuksen alueella. Vaikka Helsingin väestö vanhenee, niin pääkaupunkiseudulle muuttaa myös paljon työikäisiä ihmisiä.

Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun lisäksi myös Jyväskylän seutu kasvaa. Kaupunkikeskuksiin kuuluvat myös Lahti, Joensuu, Seinäjoki ja Vaasa.

Lähde HS

2 kommenttia artikkeliin ”Suomessa on tulevaisuudessa kolme suurta kaupunkiseutua”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)