Suomessa on kahdet vaalit huhtikuussa

Teksti: Petri Kiuttu, Kaisa Kaatra, lähde Yle
Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
Uutinen julkaistu: 08.04.2025

Suomessa on huhtikuussa kahdet vaalit. Alue- ja kuntavaaleissa äänestetään samana päivänä 13. huhtikuuta.

Suomessa järjestetään kahdet vaalit huhtikuussa. Aluevaaleissa ja kuntavaaleissa äänestetään samana päivänä. Vaalipäivä on 13. huhtikuuta.

Aluevaaleissa valitaan aluevaltuusto. Aluevaltuustot päättävät esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluista. Aluevaalit järjestetään hyvinvointialueilla. Suomessa on 21 hyvinvointialuetta.

Helsingin kaupunki ei kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen. Helsingissä ei järjestetä aluevaaleja. Helsinki vastaa itse esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluista.

Kuntavaalit järjestetään kaikissa Suomen kunnissa. Suomessa on 308 kuntaa. Isoja kuntia kutsutaan kaupungeiksi. Kuntavaaleissa valitaan kunnanvaltuusto. Kunnanvaltuustot päättävät esimerkiksi kouluista, liikuntapalveluista, kaavoituksesta ja ympäristöpalveluista. Kunnanvaltuustot valitaan neljäksi vuodeksi.

Kuntavaaleissa ja aluevaaleissa saavat äänestää myös monet ulkomaalaiset, jotka ovat asuneet Suomessa tarpeeksi kauan.

Alue- ja kuntavaalien vaalipäivä on 13.4. ja ennakkoäänestys on Suomessa 2.–8.4.

Puolueiden vaalikojuja Helsingin Hakaniemessä. Kuva: Lehtikuva / Emmi Korhonen

Yksi kommentti artikkeliin ”Suomessa on kahdet vaalit huhtikuussa”

  1. Hei! Voisiko tekstiä muokata niin, että siinä ei lue ”ensi kuussa” vaan ”huhtikuussa”? Sitten tekstiä olisi helppo lukea vielä myös nyt, huhtikuussa.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)