Suomessa on epätavallinen talvi

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 14.01.2020

Etelä-Suomessa sää on jopa epätavallisen lämmin. Lunta ei ole lainkaan. Pohjoisessa lunta on sen sijaan hyvin paljon.

Talvi on ollut poikkeuksellisen lämmin eteläisessä Suomessa. Sää muistuttaa syksyä tai jopa kevättä. Tammikuun puolivälissä Helsingissä mitattiin kuuden asteen lämpötila.

Voisi jopa sanoa, että tämä ei ole talvi lainkaan. Meteorologien mukaan talvi määritellään niin, että päivän keskimääräinen lämpötila on nollan alapuolella. Tänä talvena lämpötila on pysytellyt päiväsaikaan plusasteilla. Lämpötila on laskenut nollan alapuolella lähinnä selkeinä öinä.

Etelä-Suomessa ei ole lunta, Lapissa lunta tavallista enemmän

Etelä-Suomessa ei ole lainkaan lunta. Lumiraja kulkee Kokkolan, Tampereen ja Lappeenrannan korkeudella. Tätä pohjoisempana on lunta. Pohjois-Suomessa ja Lapissa on jopa erittäin paljon lunta.

Lapin keskiosassa Sodankylässä lunta on enemmän kuin koskaan aiemmin. Tähtelä-observatorio on mitannut lumen syvyyttä yli sata vuotta. Sadan vuoden aikana ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä paljon lunta kuin nyt.

Viime viikolla lumen syvyys oli Sodankylässä 74 senttimetriä. Tavallisesti lunta on alkutalvella 40 senttimetriä.

– Lunta on tullut tähän mennessä jo niin paljon kuin yleensä sataa koko talven aikana, Kalle Kosonen kertoo Ylen haastattelussa. Hän ajaa aura-autoa.

Syynä Lapin suureen lumimäärään on pitkään jatkunut matalapaine, joka tulee Suomeen lännestä. Matalapaine aiheuttaa pohjoiseen lumisateita ja etelään vesisateita.

Vuoden alussa oli erittäin lämmintä ympäri maata. Helsingin lisäksi useampia lämpöasteita oli Oulussa ja Jyväskylässä. 10. tammikuuta vuonna 1987 oli Helsingissä 32 asteen napakka pakkanen.

Lähteet HS, Yle

Kuuntele juttu

4 kommenttia artikkeliin ”Suomessa on epätavallinen talvi”

  1. Tarkoitatteko, että jossain on lunta?! Mä lähden hakemaan heti. Sitä ei oo tarpeksi Oulussa eikä Rovaniemilla.

    Vastaa
  2. Helsigissä ei enää valkoinen maa
    ei lunta sataa ei pakkasastetta ja tässä mä seison takki on auki taas

    Vastaa
  3. Olen asunnut Rovaniemal Yli 5 vuosia . Tammikussa tana vuon ukson etta Roniemi olli enneman lampiman paika kuin aiemmin .

    Vastaa
  4. Tämä artikkeli kertoo suomessa tapahtuvasta ilmastommutoksesta.

    Maan eteläosassa talvi näyttää syksyltä,koska lämpötilat ovat 1-6 astetta eikä se ole niin kylmä kuin aiempina vuosina.

    Artikkelissa kerrotaan, että Lapin alueella ja maan keskiosassa on enemmän lunta kuin normaalisti kuin oli 100 vuotta sitten.

    Sodanin kaupungissa lumen syvyys oli 74 senttimetriä.’

    Suuren lumen määrän syynä on lännestäsuomeen tuleva matalapaine,joka aiheuttaa lunta pohjoisessa ja lisää sadetta etelässä.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste