Suomen juhlavuosi alkoi komeasti

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 03.01.2017

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlat alkoivat Helsingin Kansalaistorilla uudenvuoden aattona. Suomi 100 -avajaisjuhlaan osallistui peräti 100 000 ihmistä.

Avajaisjuhlassa oli ohjelmaa koko perheelle. Lämmin sää houkutteli Kansalaistorille ja Töölönlahdelle 100 000 ihmistä, yhtä paljon kuin Lahdessa on asukkaita.

Mannerheimintie oli varattu tanssijoille, ja puistoissa oli ohjelmaa lapsille. Myöhään illalla alkoivat Uuden vuosisadan bileet Kansalaistorilla. Lavalla ja television suorassa lähetyksessä esiintyivät muiden muassa Saara Aalto, Robin, Jenni Vartiainen ja Alma.

Suuri ilotulitus alkoi heti, kun vuosi vaihtui. Isoja juhlia oli myös muissa kaupungeissa. Juhlat sujuivat rauhallisesti.

Suomi juhlii itsenäisyyttä koko vuoden. Isoja ja pieniä juhlia sekä hankkeita järjestetään koko vuoden ajan. Niistä saa tietoa Suomi 100 -sivustolta.

Suomi 100

Lähde STT

Yksi kommentti artikkeliin ”Suomen juhlavuosi alkoi komeasti”

Vastaa käyttäjälle Soup Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)