Sipilän ja Ylen riidasta syntyi kohu

Teksti: Leealaura Leskelä
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.12.2016

Pääministeri Juha Sipilä suuttui Ylen eli Yleisradion uutisesta, joka koski hänen sukulaistensa yritystä.

Yle kertoi, että Sipilän sukulaisten yritys oli saanut ison tilauksen Terrafame-kaivokselta. Suomen valtio omistaa kaivoksen ja hallitus päättää sen rahoituksesta. Oikeusasiamies tutkii nyt, toimiko Sipilä asiassa väärin. Hän ei ehkä olisi saanut olla mukana päättämässä rahoituksesta.

Sipilä suuttui Ylen uutisesta. Hän halusi, että Yle julkaisee hänen kommenttinsa uutiseen. Tähän hän ei saanut heti tilaisuutta. Pääministeri moitti Yleä voimakkaasti.

Ylen johto kielsi toimittajiaan  kirjoittamasta aiheesta enempää. Se herätti kysymyksen, vaikuttiko pääministerin suuttuminen Ylen uutisointiin. Suomessa on vapaa lehdistö. Poliitikot eivät voi päättää, mitä lehdet kirjoittavat. Siksi asiasta syntyi kiivas väittely julkisuudessa.

Lähteet Yle, HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)