Selkosanomien verkkolehti on vuoden innovaatio

Teksti: Leealaura Leskelä
Kuva: Arto Viikari
Uutinen julkaistu: 23.04.2013

Aikakausmedia palkitsi Selkosanomien verkkolehden Vuoden 2012 digitaalinen innovaatio -palkinnolla.

Palkintoraadin mukaan Selkosanomien verkkolehti on uudenlainen ja raikas verkkopalvelu. Se ottaa huomioon lukijakuntansa. Lisäksi verkkolehti muistuttaa muitakin julkaisijoita siitä, että asioita voi esittää selkeästi.

Palkintoraatiin kuuluivat IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala ja tutkimuspäällikkö Anssi Tuulenmäki Aalto-yliopistosta. Selkosanomien verkkolehti on ilmestynyt vuoden 2012 alusta lähtien. Palkinnon vastaanotti lehden edellinen päätoimittaja Hannu Virtanen.

– Selkosanomien aineisto soveltuu hyvin verkkojulkaisuun. Kirjoitukset ovat lyhyitä ja kuvia on paljon. Verkkolehti on näyttävä ja helppolukuinen. Lisäksi kirjoituksia voi kuunnella luettuna ja mukana on tehtäviä, pohtii Hannu Virtanen.

Verkkolehden suunnittelu ja tekninen toteutus tehdään yhdessä Papunet-verkkopalvelun kanssa.

– Helpon tekeminen ei ole aina helppoa. Mietimme aika kauan, miten verkkolehden sivurakenne olisi mahdollisimman yksinkertainen. Olen tyytyväinen lopputulokseen, kertoo Sami Älli Papunet-verkkopalvelusta.

Yksi kommentti artikkeliin ”Selkosanomien verkkolehti on vuoden innovaatio”

  1. Minusta jos yläkulmassa olisi lukija vedio se näyttä eritäin hyvältä ja lukija olisi ulkomaalainen, koska se lehti on ulkomaalaiselle.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)