Selkokeskuksen arvion mukaan selkokielen käyttäjien määrä on lisääntynyt huomattavasti.
Selkokielen tarve kasvaa eri syistä. Esimerkiksi vanhuksia ja maahanmuuttajia on Suomessa nyt paljon enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
Suomessa on puoli miljoonaa selkokieltä tarvitsevaa ihmistä.
Maahanmuuttaja Jana Sassakova kertoi Selkokieliseminaarissa, että virkakieli on usein liian vaikeaa.