Sauli Niinistö jatkaa presidenttinä

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 31.01.2018

Sauli Niinistö voitti ylivoimaisesti presidentinvaalit. Hänet valittiin suoraan ensimmäisellä kierroksella. Hän on Suomen presidentti kuusi seuraavaa vuotta.

Kaikki mielipidetutkimukset ennen vaaleja osoittivat, että presidentti Sauli Niinistö on hyvin suosittu.

Monet kuitenkin uskoivat, että vaaleissa voi olla kaksi kierrosta. Mutta Niinistö valittiin ensimmäisellä kierroksella. Hän sai melkein 63 prosenttia äänistä.

– Hyvät ihmiset. Paljon kiitoksia teille! On hienoa olla tällaisen hienon maan presidentti, sanoi Sauli Niinistö HBL-lehdelle, kun vaalitulos oli selvä.

Niinistö sanoi, että Suomi on maailman vakain maa. Hän sanoi, että pieni ja vakaa maa on vahvempi kuin suuri ja hauras maa. Niinistö sanoi, että vaalikampanja oli hyvä. Hän oli tyytyväinen siihen, että hän ei joutunut olemaan ilkeä vastustajiaan kohtaan.

Myös kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo oli erittäin tyytyväinen vaalin tulokseen.

– Tämä osoittaa, että suomalaiset ovat tyytyväisiä Sauli Niinistöön, hän sanoi. Orpo oli myös tyytyväinen siihen, että valtio säästää 10 miljoonaa euroa, kun vaaleissa ei tarvittu toista kierrosta. Sillä summalla voi lyhentää valtion velkaa.

Lähde HBL, HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)