Sanna Marin jättää SDP:n puheenjohtajan tehtävän

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 06.04.2023

Sanna Marin ei jatka SDP:n puheenjohtajana. Marin kertoi eilen, että hän lopettaa puheenjohtajan tehtävässä ensi syksynä.

Pääministeri Sanna Marin jättää SDP:n puheenjohtajan tehtävän. Marin piti eilen tiedotustilaisuuden. Marin kertoi, että hän ei jatka puheenjohtajana syyskuun jälkeen. SDP:n puoluekokous on syyskuussa.

Sanna Marin sanoi eilen, että neljä vuotta puheenjohtajana ja pääministerinä hallituksessa olivat raskaita. Marin kertoi, että hän ei halua seuraavaan hallitukseen ministeriksi, jos SDP on mukana hallituksessa. Marin sanoi myös, että hän ei halua SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

– Olen johtanut Suomen hallitusta neljä vuotta. Se on ollut minulle kunnia-asia. Olen välillä ollut väsynyt, koska työ on ollut vaativaa.

Sanna Marin jättää tänään hallituksen eronpyynnön. Marinin johtama hallitus jatkaa vielä tehtävässään siihen saakka, kun uusi hallitus on valmis.

SDP oli eduskuntavaalien kolmanneksi suurin puolue. Vaalit voitti kokoomus, toiseksi tuli perussuomalaiset. SDP valitsee uuden puheenjohtajan syyskuussa.

Sanna Marin ei kertonut eilen, onko hänellä muita suunnitelmia.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)