Rokotukset alkavat tammikuussa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.12.2020

Ensimmäiset koronarokotteet tulevat Suomeen vuodenvaihteessa. Rokotukset alkavat talvella, todennäköisesti jo tammikuussa.

Koronarokotukset alkavat Suomessa vuodenvaihteen jälkeen. Ensimmäisinä myyntiluvan saavat Pfizer- ja Biontech -lääkeyhtiöiden rokotteet. Ensimmäiseksi rokotteen saavat sairaaloissa ja hoitokodeissa työskentelevät, vanhukset ja riskiryhmiin kuuluvat.

Rokotteen ottaminen on vapaaehtoista. Rokote on maksuton.

Britannia ja USA aloittivat rokotukset ensimmäisinä

Britannia ja Yhdysvallat ovat jo aloittaneet rokotukset. Britannia on tilannut 40 miljoonaa rokoteannosta. Rokotteen saavat ensimmäisinä terveydenhuollon ja hoivakotien työntekijät ja yli 80-vuotiaat. Yhdysvaltojen lääkevirasto antoi jo luvan rokotuksille.

Myös monet muut länsimaat aikovat aloittaa rokotukset jo joulukuun aikana. Euroopan ulkopuolella Kiina ja Venäjä ovat jo aloittaneet rokotukset.

Lähteet Yle, STT

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)