Rajoitukset kiristyvät jälleen

Teksti: Teksti Markku Juusola, lähteet STT, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 22.12.2021

Suomen hallitus kiristää jälleen rajoituksia koronaviruksen takia. Rajoitukset vaihtelevat maan eri osissa sen mukaan, kuinka nopeasti koronavirus leviää.

Koronapassin käyttö vähenee. Suuressa osassa maata koronapassin käyttö päättyy kolmeksi viikoksi. Tauko alkaa 28.12. Koronapassia voi käyttää yhä esimerkiksi kirjastoissa. Sitä voi käyttää myös elokuvateattereissa ja urheilutilaisuuksissa. Niissä pitää olla numeroidut istumapaikat.

Pääsyä ravintoloihin rajoitetaan. Suuressa osassa maata ravintolat menevät kiinni kello 22.

Hallitus aikoo vauhdittaa koronarokotuksia. Suomessa on yhä 800 000 aikuista, joilla ei ole koronarokotusta. Hallitus päätti myös, että yli 5-vuotiaiden lasten rokotukset alkavat.

Hallitus väänsi hätäjarrun kahvasta

Viime aikoina on puhuttu paljon hätäjarrusta. Hallituksella on suunnitelma palauttaa rajoituksia, jos koronavirus leviää liian nopeasti. Sitä on kutsuttu hätäjarruksi. Peruspalveluministeri Krista Kiuru sanoi keskiviikkona, että hallitus ottaa nyt käyttöön hätäjarrun.

Eri puolilla Suomea suunnitellaan lisäksi tarkempia rajoituksia. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa suunnitellaan, että tanssipaikkoja, liikuntapaikkoja ja kauppakeskuksia suljetaan. Kuorolaulua, teatteria tai uimahallissa vierailuja ei suositella.

Joulukuussa tartunnat koronatautiin ovat lisääntyneet selvästi. Viime päivinä on havaittu jopa yli 2 000 tartuntaa päivässä. Kasvua on todella paljon. Esimerkiksi viime kesäkuussa tartuntoja oli vain muutamia kymmeniä päivässä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Rajoitukset kiristyvät jälleen”

  1. Kiitoksia artikkelista! Käytän Selkosanomia työssäni, sitä kautta lehti on tullut tutuksi. Nyt tulin katsomaan, löytyisikö täältä suuria mediataloja selkeämpää viestintää uusista koronarajoituksista ja löytyihän sitä. Ilahduttavaa ja tärkeää on selkokielinen uutisointi. Toivon, että kaikki selkokieltä tarvitsevat ihmiset löytäisivät lehtenne. Siis kiitän ja kumarran ja hyvää joulukuuta toimitukselle toivotan!

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)