Perustulo lisäsi onnellisuutta

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 14.02.2019

Perustulo ei vähennä työttömyyttä. Se lisää työttömien onnellisuutta.

Suomessa kokeiltiin perustuloa vuosina 2017–2018. Kela arpoi kokeiluun mukaan 2 000 ihmistä, jotka ovat olleet kauan työttöminä. He saivat 560 euroa kuukaudessa. Sitä kutsuttiin perustuloksi. Kokeilu on herättänyt huomiota eri puolilla maailmaa. Helmikuun alussa julkaistiin kokeilun ensimmäisiä tuloksia.

Perustulon saajien työllisyys ei parantunut kokeilun aikana. Sen sijaan perustulon saajat voivat paremmin kuin muut työttömät. He olivat selvästi onnellisempia. Heillä oli vähemmän stressiä. He uskoivat tulevaisuuteen.

Puolueet eri mieltä jatkosta

Suurin osa puolueista vastustaa vastikkeetonta perustuloa. Se tarkoittaa rahaa, jonka saisi jokainen, vaikka ei edes yrittäisi hakea työtä.

Vihreät kannattaa 600 euron perustuloa ja vasemmistoliitto 800 euron perustuloa. Muut puolueet miettivät vielä.

Perustulo saattaa tulla hyvin kalliiksi valtiolle. Toisaalta se tekee sosiaaliturvasta yksinkertaisemman. Joka tapauksessa sosiaaliturva ja työttömyyskorvaukset uudistetaan eduskuntavaalien jälkeen. Eduskuntavaalit pidetään huhtikuun puolivälissä.

Lähteet HS, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)