Perussuomalaiset hajosi

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.06.2017

Perussuomalainen puolue on hajonnut. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä jakaantui tiistaina iltapäivällä kahtia.

Perussuomalaisista lähti kaikkiaan 23 kansanedustajaa. 20 entistä perussuomalaista perusti uuden eduskuntaryhmän, jonka nimeksi tuli Uusi vaihtoehto.

Lähtijöiden joukossa ovat perussuomalaisten perustaja ja entinen puheenjohtaja Timo Soini sekä puolueen ministerit Sampo Terho, Jussi Niinistö, Jari Lindström ja Pirkko Mattila. Uuteen vaihtoehtoon lähtivät myös eduskunnan puhemies Maria Lohela ja kansaendustajat Ritva ”Kike” Elomaa, Simon Elo, Arja Juvonen, Veera Ruoho, Toimi Kankaanniemi ja Tiina Elovaara.

– Perussuomalaiset ei ole enää se sama puolue johon liityimme ja jota rakastimme. Ongelma ei ole ainoastaan siinä, että Jussi Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Ongelma on siinä, että perussuomalaiset kaapattiin meiltä, Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoo.

Työministeri Jari Lindström toteaa, että hänellä ei ollut enää poliittista kotia viime lauantaina jälkeen.

Uusi vaihtoehto haluaa tiedotteensa mukaan edistää oikeudenmukaisuutta, inhimillisyyttä, tasa-arvoa, työn ja yrittämisen kunnioittamista. Uusi vaihtoehto on valmis jatkamaan Sipilän hallituksessa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmään jää 14 kansanedustajaa.

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini jättää vanhan puolueensa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)