Perhevapaat uudistuvat

Teksti: Betty Marschan, lähteet Yle, IL, Kela
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 22.09.2022

Uusi laki perhevapaista tuli voimaan elokuussa. Laki kannustaa molempia vanhempia olemaan lapsen kanssa kotona yhtä paljon.

Uusi perhevapaalaki koskee perheitä, joissa lapsen laskettu aika eli arvioitu syntymäaika oli tämän vuoden syyskuussa tai sen jälkeen.

Uuden lain tarkoitus on lisätä tasa-arvoa työelämässä ja vanhempien välillä. Isät saavat esimerkiksi mahdollisuuden pitää enemmän vanhempainvapaapäiviä lapsen kanssa kuin aiemmin.

Vanhempainvapaa on nyt pidempi. Uuden lain mukaan vanhempainpäivärahaa saa yhteensä 360 päivän ajan.

Aiemmin päivärahaa maksettiin 317 päivää.

Erilaiset perheet otetaan paremmin huomioon

Uusi laki ottaa paremmin huomioon erilaiset perheet. Vanhempainvapaata voi nyt pitää myös henkilö, joka ei ole lapsen vanhempi.

Perhevapaan voi käyttää milloin vain ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta. Perhevapaan voi pitää monessa lyhyessä pätkässä.

Vanhenpainvapaa on uudessa laissa jaettu raskausrahaan ja vanhenpainrahaan. Raskausrahaa maksetaan 40 päivää juuri ennen kuin lapsi syntyy. Raskausrahaa voi saada vain se vanhempi, joka on raskaana. Vanhempainrahaa maksetaan 320 päivää.

Molemmat vanhemmat voivat pitää vapaata

Molemmilla vanhemmilla on oikeus pitää puolet vanhempainvapaasta. Kumpikin voi siis pitää vanhempainvapaata 160 päivää.

Uusi laki on joustavampi kuin vanha laki. Vanhempi voi antaa omista vanhempainvapaistaan 63 päivää toiselle henkilölle. Päiviä voi antaa esimerkiksi lapsen toiselle vanhemmalle tai huoltajalle. Päiviä voi antaa myös omalle kumppanille.

Perhevapaalain uudistus antaa ensimmäistä kertaa yhtä paljon vapaata molemmille vanhemmille.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)