Paavo Väyrynen pyrkii keskustan johtoon

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 06.02.2018

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen pyrkii keskustan puheenjohtajaksi. Väyrynen ilmoitti aikeistaan viime viikon torstaina.

Paavo Väyrynen haastaa puheenjohtakisassa nykyisen puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän. Väyrynen aikoo erota keskustan jäsenyydestä, jos häntä ei valita puheenjohtajaksi.

Paavo Väyrynen on jo ilmoittaunut, että hän palaa europarlamentista kansanedustajaksi 12. kesäkuuta. Väyrynen siirtyy tuolloin kansalaispuolueen ainoaksi kansanedustajaksi. Jos hänet valitaan keskustan puheenjohtajaksi, hän aikoo edustaa eduskunnassa keskustaa.

Paavo Väyrynen on keskustan kunniapuheenjohtaja ja entinen puheenjohtaja. Nykyisin hän on kansalaispuolueen jäsen. Väyrynen perusti kansalaispuolueen. Väyrynen osallistui presidentinvaaleihin valitsijayhdistyksen ehdokkaana. Hän sijoittui presidentinvaaleissa neljänneksi. Väyrynen sai vaalissa enemmän ääniä kuin Keskustan ehdokas Matti Vanhanen.

Keskustan puoluekokous järjestetään kesäkuun alussa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Paavo Väyrynen pyrkii keskustan johtoon”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)